No pain, just gain!
ViVa DogSports sai alkunsa omista tarpeista. Käytimme koirillamme silloin suosituimpia markkinoilta saatavia painoliivejä ja olimme tyytymättömiä niiden toimintaan. Valjaat pyörivät puolelta toiselle koiran päällä ja niiden asentoa sai olla jatkuvasti korjaamassa. Pohdinta siitä miten se vaikuttaa koiran fysiikkaan ja liikeratoihin sai miettimään olisiko mahdollista aikaansaada parempaa, tasapainoisempaa, turvallisempaa ja paikallaan pysyvää ratkaisua. Painoliiveistä kaikki sai alkunsa.
Ensimmäinen prototyyppi liiveistä valmistui loppuvuodesta 2015 ja se on edelleen käytössä! Ensimmäinen liivierä lähti testiryhmälle alkuvuodesta 2016 ja painoliivit tulivat markkinoille parantelujen jälkeen saman vuoden helmikuussa. Koko ensimmäinen vuosi painoliivien mallia muokattiin pikkuhiljaa aina vain paremmiksi asiakaspalautteiden pohjalta. Myös materiaalit kehittyivät matkan varrella. Yli vuoden tuotekehittelyn päätteeksi olimme liiveihin lopulta tyytyväisempiä kuin koskaan.
Painoliivien rinnalla alkoivat itää myös uudet ideat, jokainen asiakkaiden tai henkilökunnan tarpeista noussen. ViVa -mallistoon tulivat mittatilausgripit ja ViVa Safety -pannat vuonna 2017. Uusia ideoita ja malleja kehittelemme jatkuvasti joten ViVa perhe jatkaa kasvuaan! :)